1. Käyttövesiremontti
Vakuutusyhtiöiden tilastojen mukaan keskimäärin joka kahdeskymmenesneljäs minuutti jossain suomalaisessa kodissa havaitaan vuotovahinko. Suurin osa näistä on 1940-1980-luvulla rakennettuja omakotitaloja, joiden käyttövesiputket ovat kuparia tai rautaa. Putkien ollessa piilossa alkavat vuodot yleensä huomaamattomasti ja sen ansiosta saavatkin niin tuhoisaa jälkeä aikaan.
Putkien heikko kunto ei välttämättä oireile pahasti. Jos olet silti huomannut ylimääräistä ääntä, epätavallista toimintaa tai jopa vesimittarin pyörimistä ilman, että mikään hana ei ole auki, kannattaa maksuton kuntokartoitus aina teettää. Remontti on aina nopeampi, helpompi ja edullisempi vaihtoehto kuin vahinkojen korjaaminen.
Kartoittamalla käyttövesiputkistosi saat varmuuden niiden kunnosta ja vältyt kalliilta vesivahingolta.

2. Lämpöverkkoremontti
Lämpöputkiston tukkoinen toiminta ja toimimattomat termostaatit tuhlaavat energiaa. Vanhassa lämpöputkistossa kotia lämmittävä vesi ei pääse virtaamaan tarpeeksi jouhevasti. Tämän syystä iso lämmityskulu ei näy tai tunnu kotisi lämmössä.
Vanha putkisto voi johtaa myös kalliiseen vesivahinkoon. Riskiryhmään kuuluvat yli 30 vuotta vanhat putkistot, koska putkiston tekninen käyttöikä alkaa olemaan täynnä ja vesivuodon mahdollisuus kasvaa. Lisäksi rakenteissa piilossa oleva putkisto on altis ulkoiselle korroosiolle.
Remontin aikana myös tarvittaessa vaihdetaan patterit, venttiilit ja termostaatit.
Vain ajoissa tehty kuntokartoitus ja mahdollinen lämpöjohtoremontti voivat estää vesivahingon aiheuttamat kulut.

3. Lämpöpumppuremontti
Lämpöpumppu on loistava valinta omakotitaloihin. Tarjoamme laajan valikoiman lämpöpumppuja:
- ilmalämpöpumput
- maalämpöpumput
- ilmavesilämpöpumput
- poistoilmalämpöpumput
Nykyaikaisten lämmitys- ja viilennysratkaisujen avulla voit säästää energiaa ja luoda miellyttävän ilmaston kotiisi ympäri vuoden.

4. Sähköremontti
Sähköremontti on tärkeää sekä kodin turvallisuuden että toimivuuden kannalta.
Tekniset vanhenemiset, kasvavat käyttötarpeet ja muuttuvat turvallisuusvaatimukset edellyttävät sähköjärjestelmän päivittämistä säännöllisesti. Tarjoamme kokonaisvaltaisia sähköremonttipalveluita, jotka varmistavat sähköjärjestelmäsi toimivuuden ja turvallisuuden.

Muut remontit
Muita tärkeitä omakotitalon remontteja ovat mm:
- salaojaremontti
- vesikattoremontti
- julkisivusaneeraus
- lämmöneristysremontti
- ilmanvaihtoremontti
Sodankylässä näitä remontteja tarjoavat mm:
- Yritys X
- Yritys Y
- Yritys Z

Miksi valita Lapin Talotekniikka?
Paikallinen, luotettava ja vakavarainen yritys
Selkeä hinnoittelu ja toimituksen sisältö
Avaimet käteen -toimitus
Helppo ja joustava rahoitus
Soita 040 509 1686 tai kysy lisää oheisella lomakkeella!
Lomakkeen lähettäminen ei sido teitä mihinkään.
