Tietoa meistä

10 vuodessa LVI-Iivarista Lapin Talotekniikkaan

Palattuamme etelästä opiskelemasta ja työskentelemästä, kartoitimme Sodankylän ympäristön LVI-yrityksiä ja totesimme että uusille tekijöille on tarvetta. Kylän LVI-urakointi oli ollut vuosikymmeniä samojen yritysten alaisuudessa. Nuorille asentajille, hyvälle palvelulle ja kilpailulle oli tilausta. Päätimme vuonna 2011 perustaa LVI-Iivari Oy:n.

Alussa keskityimme pääosin LVI-töihin. Vuonna 2014 kävimme ensimmäisen kylmätekniikan kurssin, jonka jälkeen saimme luvat asentaa muun muassa ilmalämpöpumppuja. Vuonna 2018 ostimme Sodankylän Kylmähuolto Oy:n liiketoiminnan, jolloin kylmätöiden palvelutarjonta laajeni.

Vuosien kuluessa varsinkin keikkatöissä on kasvanut tarve sähkötöille. Melkein kaikki LVI-laitteet, kuten lämpöpumput, lämminvesivaraajat ja kiertovesipumput on sähköistetty. Asennukseen tarvitaan myös sähköasentajaa. Vuonna 2021 ostimme paikallisen sähköalan yrityksen Lapin Sähköpalvelu Oy:n. Palvelutarjonnan laajenemisen myötä vaihdoimme yrityksen nimeksi Lapin Talotekniikka Oy. Uudistus tuli voimaan 1. kesäkuuta 2021.

Miksi valita meidät?

Paikallisuus

Suurin tavoitteemme jo vuodesta 2011 on ollut tuottaa ammattimaisia palveluita oman alueen ihmisille. Se tavoite pitää edelleen. Olemme kotoisin Sodankylästä ja haluamme tarjota sodankyläläisille ja lähialueen ihmisille oikeasti laadukkaita palveluita.

Kokonaisvaltaisuus

Pystymme tarjoamaan samaan projektiin useita eri alan huippuammattilaisia asiakkaan tarpeen mukaan. Historiamme LVI-, sähkö- ja kylmäalan töistä varmistaa sen, että saat varmasti ammattitaitoista palvelua oli kyseessä pieni tai iso remontti.

Kokemus

Olemme toimineet alalla jo pitkään ja sinä aikana olemme keränneet laajan kokemuspohjan erilaisista projekteista. Oli tarpeesi minkälaista tahansa, niin voit luottaa siihen, että meillä on tarvittava osaaminen ja ammattitaito toteuttaa työ laadukkaasti.

Etkö löytänyt etsimääsi tai haluatko lisätietoja palveluistamme?

Soita asiakaspalveluumme tai ota yhteyttä oheisella lomakkeella.

Lapin Talotekniikka
Opintie 4, 99600 Sodankylä
puh. 040-5091686
asiakaspalvelu@lapintalotekniikka.fi

    Nimesi

    Sähköposti

    Puhelinnumero

    Mistä palvelusta olet kiinnostunut

    Lisätietoja